top of page

AKTIVITEETTIPÄIVÄ

Niin hauskaa kun golf onkin, olisi sääli olla kokematta muita elämyksiä, joita Kapkaupungilla on tarjota. Olemme alle koonneet ehdotuksia Aktiviteettipäivistä, mutta mikäli teillä ryhmänä on muita ideoita, rakennamme teille juuri sellaisen aktiviteettipäivän kuin toivotte. Aktiviteettipäivään sisältyy aina kuljetus, itse aktiviteetti sekä laadukas lounas. 

WINE & DINE

Suuntaamme Stellenbochin kuuluisalle viinialueelle. Vierailemme kolmella eri viinitilalla, joissa maistelemme tilojen parhaita viinejä. Päivän aikana syömme lounaan loistokkaalla Delaire Graff viinitilalla ja viimeisellä tilalla nautimme myös suklaamaistiaisia. Paluu talolle noin klo 18.00.

CAPE OF GOOD HOPE

Lähdemme heti aamusta Hyväntoivonniemelle, jonka ympäri Bartolomeu Dias purjehti ensimmäistä kertaa vuonna 1488. Paluumatkalla lounastamme Simon’s Townissa ja tutustumme Bouldersin pingviineihin. Paluureitti vie meidät Chapman’s Peakin läpi, joka on yksi maailman kauneimmista näköalateistä. Talolle paluu noin klo 17.00.

UPSIDE DOWN

Lähdemme aikaisin aamulla kohti Smalblaarin kanjonia. Kanjonin yläjuoksulla ammattioppaat käyvät läpi turvallisuusasiat, jonka jälkeen aloitamme klooffaamisen kanjonia pitkin alaspäin. Päivän aikana teemme köysien varassa kuusi laskua, usein vesiputouksia pitkin. Päivän aikana syömme retkilounaan ja virkistäydymme luonnon omissa uima-altaissa. Palaamme talolle noin klo 18.00.

MEET THE LOCALS

Lähdemme aamulla kohti paikallisasutusta, Langan Townshipiä. Teemme Langassa unohtumattoman opastetun kierroksen tutustuen paikallisiin ja heidän arkeen. Matka jatkuu Bo Kaapin värikkääseen kaupunginosaan, jossa kokkaamme yhdessä alueelle tunnettua Cape Malay ruokaa. Paluu talolle noin klo 17.00.

HORSE RIDING & WINE

Lähdemme aamulla unohtumattomalle ratsastusmatkalle. Paikka sovitaan teidän mieltymyksien ja ratsastustasonne mukaan, joko valkoisella hiekkarannalla tai soljuvassa viinitilamaastossa. Ratsastamme noin 3 tuntia, jonka jälkeen syömme herkullisen lounaan ja maistelemme paikallisia viinejä. Palaamme talolle noin klo 16.00

ON TOP OF THE WORLD 

Nousemme heti aamusta gondolin kyydillä Pöytävuorelle, josta maisemia voi ihailla kilometrin korkeudesta. Matka jatkuu V&A Waterfrontiin, jossa nautimme herkullisen lounaan. Lounaan jälkeen nousemme helikopteri kyytiin ja saamme ihailla Kapkaupunkia ilmasta käsin. Palaamme talolle noin klo 16.30.

HANG LOOSE

Suuntaamme aamusta Muizenbergin rannalle, jossa surffiopettaja opastaa lainelautailun alkeet. Lautailun jälkeen lounastamme Kalk Bayn Harbour House huippuravintolassa, jossa meren aallot kirjaimellisesti huuhtovat ravintolan ikkunoita. Tutustumme lounaan jälkeen Kalk Bayn boheemeihin putiikkeihin ja päätämme päivän Cape to Cuba baarissa mojitojen kera. Palaamme talolle noin klo 17.00.

SOUTH AFRICAN HISTORY

Otamme aamulla yhteysaluksen Robben Islandille, jossa Nelson Mandela oli vangittuna 18 vuotta. Saarella meitä opastaa saaren entinen vanki kertoen vankien arjesta hyvin henkilökohtaisella otteella. Takaisin Kapkaupungissa nautimme lounaan, jonka jälkeen tutustumme District Six museoon. Palaamme talolle noin klo 17.00.

IT’S ART!

Aloitamme päivän Woodstockin eloisassa kaupunginosassa. Perehdymme katutaiteeseen opastetulla Street Art kierroksella. Kierroksen jälkeen poikkeamme Woodstockin putiikeissa, joista voi ostaa afrikkalaista taidetta. Suuntaamme lounaalle Hout Bayhin, jossa tutustumme myös kahteen paikalliseen taidegalleriaan. Päivän päätteeksi nautimme gininmaistajaisista paikallisessa pientislaamossa. Palaamme talolle noin klo 17.00.

bottom of page